Turun yliopiston eettinen toimikunta
Turun yliopiston keskeisenä tavoitteena on eettisesti kestävä tutkimustoiminta, jossa noudatetaan tiedeyhteisön hyväksymiä toimintatapoja ja periaatteita. Selvimmin eettisen tutkimuksen periaatteet käyvät ilmi Tutkimuseettisen neuvottelukunnan kirjaamasta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Eettisessä tutkimuksessa on lisäksi kunnioitettava tutkittavien henkilöiden ihmisarvoa ja oikeuksia, mikä asettaa rajoituksia sille, minkälaisia tutkimuksia voidaan tehdä.
Turun yliopistossa toteutetaan eettistä ennakkoarviointia kaikissa sellaisissa ihmiseen kohdistuvissa tutkimuksissa, joiden voidaan arvella aiheuttavan vahinkoa tutkittavalle. Lääketieteellisissä tutkimuksissa tällaista ennakkoarviointia on edellytetty jo pitkään. Eettinen ennakkoarviointi palvelee kahta tarkoitusta: se suojelee tutkittavia ja varmistaa tutkijan oikeusturvaa. Se auttaa osaltaan ylläpitämään väestön luottamusta tieteelliseen tutkimukseen ja tutkijoihin. Myös monet julkaisusarjat ja tutkimuksen rahoittajat edellyttävät tutkimusten eettistä ennakkoarviointia.
Ennakkoarvioinnin tarvitsevien tutkimusten kriteerit sekä menettely lausunnon pyytämiseksi löytyvät täältä.