Tuijottava ja lasittunut katse johti tutkijat hypnoositilan jäljille

Hypnoositilan olemassaolosta saatiin vahvaa näyttöä tarkkailemalla hypnoosiherkkää henkilöä silmänliikekameran avulla.

Turun yliopiston, Aalto-yliopiston ja ruotsalaisen Skövden yliopiston tutkijat tarkastelivat hypnoosin yhteydessä toisinaan ilmenevää "tuijottavaa ja lasittunutta" katsetta, joka populaarikulttuurissa on pitkään liitetty hypnoosin tunnuspiirteeksi, mutta jota on tieteellisesti tutkittu hyvin vähän.

Koehenkilönä tutkimuksessa oli poikkeuksellisen hypnoosiherkkä henkilö. Hänet on mahdollista saattaa hetkessä hypnoositilaan ja takaisin normaaliin valvetilaan vain sanomalla yhden sanan.

Hypnoosiherkän henkilön silmänliikkeitä mitattiin silmänliikekameran avulla. Hypnotisoiminen aiheutti hypnoosiherkälle henkilölle lasittuneen ja tuijottavan katseen - ja mikä kaikkein merkittävintä - automaattisten, tahdosta täysin riippumattomien silmänliikkeiden havaittiin heikkenevän voimakkaasti hypnoosin aikana.

Kukaan testatuista verrokkihenkilöistä ei kyennyt muuttamaan vastaavalla tavalla silmänliikkeitään tahdonalaisesti valvetilassa ollessaan. Siten tutkimus osoittaa, että hypnoosi muuttaa tajunnantilaa ja sitä kautta sellaisia liike- ja havaitsemismekanismeja, joihin emme voi tietoisesti vaikuttaa.

Tutkimus osoittaa tieteelle entuudestaan tuntemattoman tajunnantilan olemassaolon

Hypnoositutkimuksessa tämä tulos tarkoittaa sitä, että pitkään vallalla olleet teoriat hypnoosista normaalissa valvetilassa tapahtuvana pelkkänä mielikuviin eläytymisenä eivät voi pitää paikkaansa. Toisaalta tuloksilla on myös laajempaa merkitystä esimerkiksi psykologian ja kognitiivisen neurotieteen alueille, koska kokeen avulla pystyttiin vahvistamaan tieteelle entuudestaan tuntemattoman tajunnantilan olemassaolo ihmisellä.

Hypnoosilla on pitkä historia psykologian, neurologian ja psykiatrian alueilla. Jo yli 100 vuotta tutkijat ovat kiistelleet siitä, josko hypnoositila on todella olemassa vai onko kysymys vain mielikuviin eläytymiskyvystä, joka vaihtelee ihmisten välillä.

Aiemmin ei ole kyetty esittämään yhtään testiä, jolla hypnotisoitu voitaisiin erottaa simuloijasta tai teeskentelijästä, ja suuri osa tutkijoista pitääkin tämän vuoksi hypnoositilaa vain sitkeästi elämään jääneenä myyttinä.

Tulokset julkaistiin 24.10.2011 PLoS ONE tiedelehdessä.

>> Plos ONE -tiedelehden artikkeli
>> Video silmänliikkeiden muuttumisesta hypnoosissa

TK
Kuva: Sakari Kallio

25.10.2011 14:00 Tuomas Koivula